Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä juhlistetaan tänä vuonna teemalla Elävä perintö. Elävä perintö on aineetonta kulttuuriperintöä, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Teema kutsuu nostamaan esiin paikalliset tavat, tarinat ja perinteet.
Kulttuuriympäristöpäiviä vietetään syyskuun toisella viikolla 4.–10.9.2023, mutta tapahtumia voi järjestää myös pitkin vuotta. Kaikki ovat tervetulleita toteuttamaan Elävän perinnön teemavuotta.
Pääset mukaan ilmoittamalla tapahtumasi kalenteriimme, osallistumalla tapahtumiin ja jakamalla ajatuksiasi tai kuvia sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #EläväPerintö
Avajaiset käynnistävät teemavuoden
Vuosi käynnistetään avajaisilla keskiviikkona 8. helmikuuta kello 14.30–16. Avajaiset järjestetään Teamsissa.
Avauspuheen tulee pitämään tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen. Asiantuntijat Leena Marsio Museovirastosta, Reetta Karhunkorva Suomen Metsämuseo Lustosta ja Kikka Jelisejeff Taitoliitosta johdattelevat kuulijat syvemmälle elävään perintöön. Kulttuuriympäristöpäivien koordinaattorit puolestaan innostavat kaikki mukaan elävän perinnön teemavuoteen käytännön vinkein. Luvassa myös valloittavan Puhti Duon performanssi.
Ilmoittaudu mukaan. Osallistumislinkki lähetetään sähköpostiisi ennen tilaisuuden alkua.