Nyt kehitetyllä ratkaisulla säilytyksen piiriin saadaan video- ja audioteoksia, joita valtaosa mediataiteen kokoelman teoksista on. Kokoelmaan kuuluu sekä suomalaisia että kansainvälisiä teoksia, ja vanhimmat videoteokset ovat 1970-luvulta. Projektin myötä myös kokoelman loputkin digitoimattomat analogiset teokset digitoidaan. Teokset normalisoidaan arkistokelpoiseen FFV1-formaattiin ja muutetaan matroska-säiliömuotoon, milloin se on mahdollista.
Videoteknologia on erittäin moninaista ja monimutkaista lukuisine formaatteineen ja kääreineen. CSC:n asiantuntijat ovat tehneet ison ja vaativan työn kehittäessään paketointityökalun, joilla teosten tekninen data pystytään lukemaan ja saattamaan Kulttuuriperintö-PAS-palveluun. Teosten sisällöllinen metadata saadaan rajapinnasta Museum Plus -järjestelmästä. Merkittävä osa kehitystyötä on myös mahdollisuus liittää natiiviteos pakettiin. Se on tärkeää, sillä formaattien moninaisuudesta johtuen kaikkea ei voida välttämättä saattaa arkistokelpoiseen muotoon. Säilytyskelpoinen MP4-formaatti voi tällöin toimia paketoinnissa ”kuljettajana”.
Kansallisgalleriassa Kari Peiponen kehitti työkalun teosten paketointiin, ja se luonnollisesti hyödyntää CSC:n paketointimoduuleja. Työkalu on välttämätön, sillä komennoilla operointi olisi käytännössä hankalaa ellei mahdotonta toteuttaa. Koodi tullaan jakamaan muille mahdollisille tarvitsijoille GitHub:n kehitysalustalla, kun se on dokumentoitu.
Kokoelmahallinnallisesti tehty työ saattaa valtaosan mediateoksistamme turvallisen säilytysratkaisun piiriin. Myös asiantuntijayhteistyö ja kokoelmahallinta mediateosten osalta on ottanut Kansallisgalleriassa projektin myötä ison laadullisen harppauksen eteenpäin.
Kansallisgalleriassa työryhmään kuuluvat tietohallintopäällikkö Kari Peiponen, projektipäällikkö Susanna Sääskilahti (artikkelin kirjoittaja), videoeditoija Niko Soveri ja harjoittelija Siim Laineste.
Kuvituskuva: Anne Järvinen / Kansalliskirjasto
Tags: digitointi, Kulttuuriperintö-PAS, mediataide, pitkäaikaissäilytys