Ladataan Tapahtumat
 
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

AvoinGLAM-keskustelut: Aleksanteri Ahola-Valon wikimuseo

AvoinGLAM kutsuu vuoroviikoin eri alojen kulttuuritoimijoita verkkokeskustelutilaisuuksiin tutkimaan yhdessä avoimien alustojen ja avoimen tiedon käytäntöjen hyötyjä ja toteuttamaan tuotantoja yhdessä.

Aleksanteri Ahola-Valo (1900–1997) oli poikkeuksellinen ja merkittävä suomalainen kuvataiteilija, suunnittelija, kasvatustieteilijä ja humanisti, jonka elämäntyö on jäänyt pääosin tuntemattomaksi.

Yksi kiinnostavimpia vaiheita Ahola-Valon elämässä oli hänen kautensa Neuvostoliitossa. Hän osallistui monitaiteisesti 1920-luvun kulttuurielämään niin kuvataiteen, arkkitehtuurin, muotoilun kuin pedagogian alalla ja tunsi henkilökohtaisesti sekä Marc Chagallin että Kazimir Malevitšin.

Ahola-Valon vuonna 1983 perustama yhdistys Elpo ry suunnittelee hänen tuotantonsa ja arkistojen digitoimista ja julkaisemista wikimuseona avoimilla alustoilla yhteistyössä avoimen kulttuurin toimijoiden kanssa. Aineiston kaikki tekijänoikeudet ovat tulevan virtuaalimuseon käytössä. Aleksanteri Ahola-Valo itse uskoi tiedon vapaaseen kulkuun, kuten eräs esikuvansa Leo Tolstoi, jonka teokset ovat vapaasti kenen tahansa painettavissa.

Elpo ry ja AvoinGLAM kutsuvat museoalan ammattilaisia, avoimen kulttuurin aktiiveja ja taiteen ystäviä kokoamaan yhdessä tietopankkia, jonka avulla instituutioiden ulkopuoliset toimijat voivat tallentaa kulttuuriperintöä korkealaatuisesti ja jakaa sitä avoimeen käyttöön.

Facebook-tapahtuma
Kokouslinkki
Muistiinpanot

Tiedot

Päivämäärä:
maaliskuu 4
Aika:
15:00 - 16:30
Hinta:
Vapaa
Tapahtumaluokat:
,
Tapahtuma tagia:
, , , , , ,

Tapahtumapaikka

Webinaari

Järjestäjät

elpo
Avoin GLAM
Open Knowledge Finland